Angmarin Noitakuningas

Noitakuningas
Luoja(t)	J. R. R. Tolkien
Live-näyttelijä	Lawrence Makoare (Kuninkaan paluu, 2003)
Ensi- esiintyminen	Taru sormusten herrasta (1954)
Henkilötiedot
Asuinpaikka	Keski-Maa
Kuolinsyy	Éowynin kukistama Pelennorin kenttien taistelussa, 3019
Aliakset	Nazgûlien herra
Infobox OKNimi-testi OK

Angmarin Noitakuningas (engl. Witch-king of Angmar) on kuvitteellinen hahmo ja yksi antagonisteista J.R.R. Tolkienin fantasiaromaanissa Taru sormusten herrasta.

Angmarin Noitakuningas on Sauronin pääpalvelija ja kaikkien nazgûlien johtaja Keski-Maassa. Hän oli alkujaan ihmisten kuningas, mutta Toisella ajalla hän sai yhden yhdeksästä mahtisormuksesta, joka auttoi häntä hallitsemaan kuningaskuntaansa. Hän ja kahdeksan muuta olivat jo Sauronin, Mordorin mustan ruhtinaan, palveluksessa. Mahtisormukset antoivat heille paljon voimaa, jota he käyttivät omiinsa ja heidän herransa Sauronin tarkoituksiin, mutta muuttivat heidät nazgûleiksi, sormusvarjoiksi.

Toisella ja kolmannella Ajalla

Nazgûlit huomattiin ensimmäisen kerran Keski-Maassa vuonna 2251 Toista aikaa. Seuraavina 1200 vuonna nazgûleiden johtaja palveli Sauronia. Angmarin noitakuningas taisteli haltioiden ja ihmisten viimeistä liittoa vastaan vuosina 3430–3441 toista aikaa. Vuonna 3441 Sauron tuhottiin ja sormusaaveet katosivat.

Tuhannen vuoden kuluttua kolmannella ajalla Sauron otti uuden muodon ja vuonna 1050 perusti linnakkeen, Dol Guldurin, Synkmetsään. Hän sai uuden nimen, Noita. Hän tiedotti paluustaan yhdeksälle nazgûlille.

Nazgûlien herra ilmestyi vuonna 1300 Kolmatta Aikaa pohjoiseen, entisen Arnorin kuningaskuntaan. Sinne hän perusti Angmarin valtakunnan. Taisteltuaan monesti dúnedainin kanssa hänet nimettiin Angmarin Noitakuninkaaksi.

Noitakuningas aloitta sodat Arnorin kolmea maakuntaa (Arthedain, Rhudaur ja Cardolan) vastaan. Vuonna 1409 Kolmatta aikaa Noitakuningas valloitti Rhudaurin ja Cardolanin ja tuhosi täysin nämä maakunnat. Pian ainoa Noitakuninkaan joukkoja vastustava oli Arthedainin maakunta. Sodat jatkuivat vuosisatojen ajan. Noitakuninkaan suurin voitto pohjoisessa tapahtui vuonna 1974 Kolmatta aikaa, kun hänen joukkonsa valtasivat Fornost Erainin, Arthedainin pääkaupungin. Arthedainin myötä tuhoutui kaikki, mitä Arnorin kuningaskunnasta oli jäljellä.

Noitakuningas nautti Fornostin kaappaamisesta, mutta hänen ilonsa ei kestänyt kauan. Vuonna 1974 Kolmatta Aikaa Gondorin kenraali Eärnur rantautui Mithlondin satamaan mukanaan Gondorin sotajoukko. Hänen armeijaansa liittyi Lindonin haltioita ja pohjoisen Dúnedainin jäänteet, ja he marssivat Noitakuningasta vastaan.

He eivät löytäneet Noitakuningasta Fornostista vaan läheltä Evendimin järveä, Arnorin entisten kuninkaiden kotoa, Annúminaksesta. Taistelu tunnettiin nimellä Fornostin taistelu. Eärnurin armeijaan liittyi myöhemmin Glorfindel ja hänen haltiansa Rivendellistä. Haltioiden ja ihmisten yhdistyneet voimat voittivat Noitakuninkaan ja tämän armeijan. Taistelun jälkeen Noitakuningas pakeni itään, Mordoriin, ja kun Angmarin kuningaskunnalla ei ollut johtajaa, se tuhoutui. Eärnur olisi halunnut jatkaa Noitakuninkaan jahtaamista, mutta Glorfindel pysäytti hänet lausuen muistettavimman ennustuksensa: ”Hänen aikansa ei ole vielä tullut. Eikä hän miehen kädestä saa surmaansa.”^lähde?

Noitakuningas saapui Mordoriin vuonna 1980 Kolmatta aikaa. Vuosina 2000–2002 hän johti nazgûlit Minas Ithilin piiritykseen. Hän valloitti sen Sauronin nimissä ja nimesi sen Minas Morguliksi, Mustan taikuuden torniksi. Noitakuningas teki Minas Morgulista linnakkeensa, josta hän sai nimen Morgulin Herra.

Vuonna 2043 Gondorin kuningas Eärnil II kuoli ja hänen poikansa, Noitakuninkaan vanha vihollinen Eärnur nousi valtaistuimelle. Silloin Noitakuningas haastoi tämän kaksintaisteluun. Mardil Eärnurin käskynhaltija sai hänet rauhoittumaan. Seitsemän vuotta myöhemmin, vuonna 2050, Noitakuningas haastoi Eärnurin uudelleen, joka tällä kertaa hyväksyi haasteen, eikä Mardil saanut tällä kertaa estettyä häntä. Eärnur ratsasti ulos Minas Tirithistä kohtaamaan noitakuninkaan Minas Morgulissa. Hän meni kaupunkiin, eikä häntä enää koskaan nähty ja niin päättyi kuninkaiden suku ja valtaan nousivat Gondorin käskynhaltijat.

Vain kaksitoista vuotta Minas Ithilin piirityksestä noitakuningas suunnitteli Osgiliathin valloittamista. Hän johti örkkipataljoonansa ja haradrimin kaupunkia vastaan. Kaupunki oli jo murentunut vuosisatoja aiemmin sisällissodassa, ja Noitakuninkaan joukot tuhosivat sen, mitä oli jäljellä ja hajottivat sillan, joka yhdisti itäistä ja läntistä rantaa. Tämä söi entisestään Gondorin moraalia.

Vuonna 2941 Noita karkotettiin Dol Guldurista ja Gandalf havaitsi, että Noita oli todellakin Sauron. Sauron palasi Mordoriin ja aloitti valmistelut Valtasormuksen löytämiseksi. Hän alkoi rakentaa uudelleen Mustaa tornia, Barad-dûria, vuonna 2951 ja lähetti kolme sormusvarjoa valloittamaan Dol Gulduria takaisin. Vuonna 3018 kun hän vangitsi Klonkun, sai Sauron tietää missä Suurin Sormus oli niistä kahdesta sanasta mitkä Klonkku hänelle sanoi: ”Kontu… Reppuli.” Sauron avasi Minas Morgulin portit ja lähetti Noitakuninkaan ja muut nazgûlit mustiksi ratsastajiksi naamioituneina hakemaan Sormusta. Sormuksen sota oli alkanut.

Sormuksen sota

Noitakuningas elokuvassa Kuninkaan paluu (2003).

Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Noitakuningas ja kahdeksan muuta nazgûlia ratsastavat Mordorista Kontuun etsiessään Valtasormusta. Aragorn, Frodo ja muut hobitit löytyvät Viimapäältä, missä Noitakuningas pistää Frodoa Morgulin terällä. Aragorn ajaa nazgûlit pois, mutta Frodon haava on muuttamassa tätä nazgûlin kaltaiseksi varjoksi. Elrond Puolhaltia lähettää Glorfindelln ohjaamaan Frodon Rivendelliin, missä Elrond voisi parantaa tämän. Glorfindel löytää sormusvarjot väijymässä Bruinenin kahlaamolla, mutta Elrond ja Gandalf vapauttavat suuren tulvan, joka pyyhkäisee sormusvarjot pois ja surmaa näiden hevoset. He palaavat Mordoriin, missä Sauron antaa heille ratsuiksi siivekkäät pedot. Noitakuningas palaa Minas Morguliin ja alkaa koota joukkojaan ja suunnitella hyökkäystä Osgiliathiin.

Faramir ei kykene puolustamaan Osgiliathia örkeiltä vaan vetäytyy Minas Tirithiin. Yli 200 000 örkkiä, eteläistä ja itäläistä marssi Minas Tirithin porteille. Noitakuningas johtaa armeijansa taistelukentälle, ja Sauron on antanut hänelle lisää voimaa, mikä tekee hänestä voimakkaamman kuin koskaan aiemmin.

Kuolema Pelennorin kentillä

Mordorin joukot murtavat Minas Tirithin portin muurinmurtajallaan Grondilla. Noitakuningas astuu sisään kaupunkiin ja kohtaa Gandalfin, mutta samalla hetkellä Rohanin noin 6 000 ratsastajaa liittyvät taisteluun. Noitakuningas käy ratsastajien kimppuun, mutta kuningas Théoden yrittää saada joukkojaan olemaan pelkäämättä. Kun Noitakuningas yrittää surmata kaatuneen hevosensa alle jäänyttä Théodenia, tämän sisarentytär Éowyn sekä hobitti Merri seisovat hänen tiellään. Éowyn tappaa siivekkään pedon yhdellä iskulla. Raivostunut Noitakuningas lyö Éowynin kilven pirstaleiksi ja murtaa tämän käden. Merri pelastaa Éowynin pistämällä miekkansa Noitakuninkaan polvitaipeeseen. Éowyn huomaa tilaisuutensa iskeä ja työntää miekkansa Noitakuninkaan niskaan asti. Miekka tuhoutuu, mutta Noitakuningas kuolee ja katoaa maailmasta. Vain hänen haarniskansa ja kaapunsa säilyvät. Glorfindelin ikivanhasta ennustuksesta oli tullut totta: Noitakuningasta ei surmannut ”miehen” käsi. Pelennorin kenttien taistelu päättyy Gondorin ja Rohanin voittoon, ja pian myös Sauron kukistuu ja Sormuksen sota päättyy.

Aiheesta muualla

• Noitakuningas Taru sormusten herrasta -wikissä (englanniksi)