Prahan kesäkuun kansannousu
| Prahan kesäkuun kansannousu | |
|---|---|
| Osa vuoden 1848 tapahtumia | |
 |
|
| Päivämäärä | 12. – 17. kesäkuuta 1848 |
| Paikka | Praha, Itävallan keisarikunta |
| Lopputulos | Kansannousun kukistaminen |
| Osapuolet | |
| Radikaalidemokraatit |  Itävallan keisarikunta |
| Komentajat | |
| Josef Václav Frič | Alfred zu Windischgrätz |
| Vahvuudet | |
| 1 200 taistelijaa | 10 000 sotilasta |
| Tappiot | |
| 43 taisteluissa 10 Běchovicen rautatieasemalla |
|
Prahan kesäkuun kansannousu (tšek. Pražské červnové povstání), myös Helluntaimyrsky (tšek. Svatodušní bouře) oli Itävallan keisarikuntaan kuuluneessa Prahassa 12. – 17. kesäkuuta 1848 tapahtunut spontaani kansannousu Habsburgien monarkiaa vastaan. Se oli osa Euroopan hullun vuoden tapahtumia.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Böömin kuningaskunta oli kuulunut Itävaltaan jo 1500-luvulta asti. Tyytymättömyys Itävallan hallintoon oli kasvanut tšekkiläisten radikaalien opiskelijoiden sekä liberaalien porvarien keskuudessa jo pidempään, ja tämä vain voimistui, kun vuoden 1848 vallankumoukset saapuivat Wieniin. Maan pitkäaikanen konservatiivinen valtiokansleri Klemens von Metternich erosi tehtävästään maaliskuussa, ja keisari ilmoitti aikeestaan hyväksyä maan historian ensimmäinen perustuslaillinen hallitus. Tämä vauhditti Prahassa jo käynnissä ollutta poliittista järjestäytymistä. Tätä johti Pyhän Václavin komitea, johon tässä vaiheessa kuului laaja koalitio sekä saksalaisia, juutalaisia että tšekkejä.[1]
Komitea teki maaliskuussa kaksi vetoomusta keisarille, joista tämä hyväksyi jälkimmäisen. Liberaaleille tämä oli selvä voitto, sillä keisari myönsi Böömille oikeuden oman parlamentin valitsemiseen. Radikaaleille demokraateille tärkeää oli taas keskiaikaisen robota-työvelvoitteen kumoaminen 28. maaliskuuta.[2]
Pyhän Václavin komitea julisti itsensä kansalliseksi komiteaksi huhtikuussa ja laajeni satajäseniseksi. Kaupungin yhä voimistuva nationalistinen vastakkainasettelu erityisesti saksalaisten ja tšekkien kanssa esti kuitenkin sen tehokkaan toiminnan. Kun samaan aikaan Saksassa Frankfurtin kansalliskokouksessa kaavailtiin myös Böömin maiden liittämistä suunnitelmissa olleeseen yhdistyneeseen Saksaan, alkoivat Itävallan slaavit suunnitella oman kokouksensa järjestämistä. Tämä tapahtui 2. – 12. kesäkuuta, kun Prahan slaavilainen kongressi kokoontui kaupungissa.[3]
Koko kevään ajan Prahan opiskelijat olivat muodostaneet omia kansalaiskaatrejaan. Juuri ennen kapinan puhkeamista näiden vahvuus oli noin 7000 ihmistä, mutta suurin osa näistä ei lopulta osallistunut kapinan taisteluihin.[4]
Böömin armeijoiden komentajaksi vastikään nimetty Alfred zu Windischgrätz saapui Prahaan 20. toukokuuta. Tämä kiristi kaupungin ilmapiiriä entisestään, sillä Windischgrätz tunnettiin prahalaisten keskuudessa työväen mielenosoituksen murskaamisesta vuonna 1844. Windischgrätz vahvisti välittömästi kasarmiensa miehitystä ja piti sotilasparaatin Karlínin työväenkaupunginosassa provosoidakseen proletariaattia.[5]
Tapahtumat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toisena helluntaipäivänä 12. kesäkuuta radikaalit opiskelijat järjestivät messun nykyisellä Venceslauksen aukiolla Prahan uuden kaupungin keskustassa. Juhlallisuuksiin osallistui paljon väkeä, mikä johti kahinointiin läheisen armeijan päämäjan edustalla. Lopulta sotilaat ampuivat väkijoukkoon suojellakseen komentajaansa Windischgrätziä. Taistelut laajenivat nopeasti koko Prahan idänpuoleisille alueille, ja kaupungin kapeat keskiaikaiset kadut tukittiin barrikadeilla. Päivän taisteluissa Windischgrätzin vaimo kuoli saatuaan osuman harhaluodista.[6][7]
Seuraavien kahden päivän aikana kummatkin osapuolet pyrkivät vahvistamaan asemiaan. Windischgrätzin armeija sai nopeasti lisää sotilaita luoteesta, mutta tšekkiläiset talonpojat eivät juurikaan lämmenneet Prahan kapinallisten asialle. Samaan aikaan käytyjen neuvotteluiden pohjalta tapahtui vankienvaihto, jossa Prahan kuvernööri Leo von Thun luovutettiin takaisin hallituksen joukoille. Vastentahtoisesti kapinallisten puolella ollut František Palacký uskoi Thunin toimivan vastapainona Windischgrätzille.[8][7]
14. ja 15. päivän välisenä yönä Windischgrätz veti joukkonsa salaa Vltavan länsipuolelle. Aamulla kello kahdeksan hän komensi tykistönsä pommittamaan kapinallisten hallussa olleita kortteleita. Tämä voimisti Prahan liberaalien ja radikaalien välistä juovaa. Kaupunginneuvosto päätti purkaa barrikadit perjantaina 16. päivä, mutta tämä ei estänyt Windischgrätziä komentamasta vielä yhtä pommitusta samana iltana yhdeksältä.[8][7]
Prahan pormestari ilmoitti Prahan linnassa kaupungin ehdottomasta antautumisesta kesäkuun 17. päivänä. Itävallan armeija eteni välittömästi Vltavan itäpuolelle ja perusti sotilastuomioistumen saadakseen kansannousun suunnittelijat vastuuseen. Noin 20 000 prahalaista pakeni kaupungista seuraavien päivien kuluessa. Běchovicen rautatieasemalla sotilaat surmasivat 10 kansannousuun osallistunutta tšekkiä.[8][7]
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Moni kesäkuun kansannousuun osallistunut radikaali otti osaa myös toukokuun salaliittoon vuonna 1849.[9]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Prahan kansannousu 1945 (prahalaisten kansannousu natsi-Saksan miehitystä vastaan)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Vykoupil, Libor: Slovník českých dějin. Julius Zirkus, 2000. ISBN 80-902782-0-5 (tšekiksi)
- Demetz, Peter: Prague in black and gold. Penguin Books, 1998. ISBN 978-0-140-26888-1 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Prahan kesäkuun kansannousu Wikimedia Commonsissa
