Tripelennamiini
| Tripelennamiini | |
 | |
 | |
| Systemaattinen (IUPAC) nimi | |
| N'-bentsyyli-N,N-dimetyyli-N'-pyridin-2-yylietaani-1,2-diamiini | |
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| ATC-koodi | D04 |
| PubChem CID | |
| DrugBank | |
| Kemialliset tiedot | |
| Kaava | C16H21N3 |
| Moolimassa | 255,358 |
| SMILES | Etsi tietokannasta: , |
| Fysikaaliset tiedot | |
| Liukoisuus veteen | Liukenee veteen |
| Farmakokineettiset tiedot | |
| Hyötyosuus | ? |
| Metabolia | ? |
| Puoliintumisaika | ? |
| Ekskreetio | ? |
| Terapeuttiset näkökohdat | |
| Raskauskategoria |
? |
| Reseptiluokitus |
|
| Antotapa | Oraalinen, topikaalinen, intravenoosi |
Tripelennamiini (C16H21N3) on aromaattisiin amiineihin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä käytetään lääketieteessä ja eläinlääketieteessä antihistamiinina allergisten oireiden hoitamiseen.
Ominaisuudet ja käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Huoneenlämpötilassa tripelennamiini on keltaista nestettä. Sitä käytetään usein hydrokloridisuolanaan, joka on kiteistä ainetta. Yhdiste liukenee hyvin veteen.[1] Tripelennamiini kuuluu niin kutsuttuihin ensimmäisen sukupolven antihistamiineihin ja se vaikuttaa estämällä H1-histamiinireseptorien toimintaa. Yhdistettä käytetään hyönteisten pistoksien, heinänuhan, nokkosihottuman ja muiden allergisten oireiden hoidossa. Sitä käytetään ihmisten lisäksi myös koirilla, kissoilla, karjalla ja hevosilla.[2][3]
Valmistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tripelennamiinin synteesin ensimmäisessä vaiheessa 2-aminopyridiinireagoi bentsaldehydin kanssa ja muodostuva imiini pelkistetään muurahaishapolla. Reaktio on tyypiltään pelkistävä aminointi. Tämän reaktion tuote 2-bentsyyliaminopyridiini reagoi emäksisissä olosuhteissa 2-dimetyyliaminoetyylikloridin kanssa muodostaen tripelennamiinia.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. 1659. (12th Edition) Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- 1 2 Ṛuben Vardanyan, Victor J. Hruby: Synthesis of essential drugs, s. 224. Elsevier, 2006. ISBN 978-0-444-52166-8 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 21.8.2019. (englanniksi)
- ↑ Mark G. Papich: Saunders Handbook of Veterinary Drugs, s. 789. Elsevier, 2010. ISBN 9781437701920 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 16.5.2019. (englanniksi)
