Rappiostriimaus nousi marginaalista monien tietoisuuten viimeistään tällä viikolla, kun suorassa lähetyksessä itsetuhoista materiaalia julkaissut suomalaisnainen kuoli saamiinsa vammoihin tiistaina.
Lokakuun alussa myös toinen suomalainen rappiostriimaaja sai vakavia vammoja pudottuaan parvekkeelta kesken livelähetyksen.
Tuoreet ylilyönnit ovat saaneet poliitikot heräämään tilanteeseen. Kansanedustaja Marko Kilpi (kok.) tiedotti tehneensä perjantaina toimenpidealoitteen eduskunnassa asian tiimoilta. Kilpi haluaa selvittää, voisiko rappiostriimausta kriminalisoida samalla tavalla kun Puolassa.
Rappiostriimaus on etenkin Itä-Euroopassa, mutta myös Suomessa, hiljalleen yleistynyt nettisisällön muoto, jossa pääsääntöisesti ihmiset tekevät arkisia asioita päihtyneenä. Valtaosa sisällöstä on sitä, että striimaaja juttelee kameran edessä ja ryypiskelee ja toisinaan ehkä lähtee julkisille paikoille tekemään samaa.
Oman kierteensä ilmiölle luo se, että rappiostriimausta tehdään usein rahan toivossa. Muun muassa striimausalusta Kick maksaa suosituimmille sisällöntuottajille sievoisia summia, puhumattakaan mahdollisista sponsoridiileistä esimerkiksi nettikasinoiden kanssa.
Maailmalla rappiostriimaus on toisinaan yltynyt huolestuttavampiin muotoihin, sillä katsojat saattavat myös yllyttää striimaajaa lahjoittamalla tälle rahaa. Lahjoituksen ohella saatetaan toivoa, että striimaaja tekee jotain harkitsematonta, kuten jotain väkivaltaista toista ihmistä kohtaan.
Puolassa kovan rangaistuksen uhka
Puolassa ilmiöön liittyvien ylilyöntien kanssa on painittu jo pidempään. Lopulta tänä kesänä maahan säädettiin rappiostriimausta kriminalisoiva laki, jota kansanedustaja Kilpikin tiedotteessaan kehui.
– Jos ymmärsin oikein, niin Puolassa on käytännössä kriminalisoitu sellaisia livestriimauksen tekomuotoja, jotka täyttävät rikoksen tunnusmerkistön muutenkin, sanoo Turun yliopiston rikosoikeuden apulaisprofessori Tatu Hyttinen.
Puolassa laki on muotoiltu niin, että jos henkilö taloudellista tai henkilökohtaista hyötyä tavoitellen jakaa internetissä tietynlaista sisältöä, voi hän saada jopa kolme vuotta vankeutta. Viisi vuotta, jos jaetussa sisällössä on kyse alaikäisistä.
Kiellettyä sisältöä tämän lain silmissä olisivat rikokset, jotka kohdistuvat henkilökohtaisiin oikeuksiin tai etuihin. Eläinten rääkkäys ja toisen ihmisen halventava tai nöyryyttävä kohtelu, vaikka uhri olisi antanut siihen suostumuksen.
Lakiin on myös erikseen kirjattu, että ylläkuvatun sisällön jakaminen muun muassa journalistisista tai taiteellisista syistä on sallittua.
– Äkkiseltään arvioituna aika moniin tekomuotoihin, mitä Puolassa on kriminalisoitu, pystyttäisiin jo nyt puuttumaan suomalaisella rikoslainsäännöksillä, sanoo Hyttinen.
Esimerkiksi, jos ihminen pahoinpitelee suorassa lähetyksessä toisen ihmisen, kyse on pahoinpitelystä. Periaatteessa myös rappiostriimaajan yllyttämistä rikoksiin lahjoituksilla voi tulla tietyissä tilanteissa rangaistavaksi niin sanottuna välillisenä tekemisenä.
Vaikea ongelma lailla ratkottavaksi
Hyttisen mukaan uutta tunnusmerkistöä säädettäessä on ensiksi määriteltävä se oikeushyvä, jota lailla kriminalisoinnilla pyritään suojaamaan.
Sen jälkeen mietitään, onko kriminalisoinnista mahdollisesti enemmän haittaa kuin hyötyä. Hyöty voi olla vaikka lasten mielenterveyden parantuminen ja haitta sananvapauden rajoittaminen.
– Jos me Puolan lailla kriminalisoidaan lähinnä tekoja, jotka jo täyttävät rikoksen tunnusmerkistön, niin mitä tällä saavutetaan lisää?
Samalla pitää miettiä, mikä on se keino, jolla ongelmaan puututaan. Usein ratkaisuksi ehdotetaan nimenomaan rikosoikeudellisia uudistuksia, vaikka ne eivät välttämättä olisi parhaita mahdollisia keinoja.
Ehkä juuri siksi, että vaalitkin ovat aivan oven takana, Hyttinen pohtii.
– Enkä väitä, etteikö tässä olisi jo pidemmän aikaa ollut havaittavissa ongelma, mutta yksittäisen pompun takia ei pidä hötkyillä, kun mietitään rikosoikeudellisia uudistuksia.
Rappiostriimaamista on vaikea suitsia lainsäädännöllisin keinoin, koska pohjimmiltaan valtaosa siitä on toimintaa, joka tuntuu monista moraalin vastaiselta. Moniarvoiseen yhteiskuntaan kuuluu kuitenkin se, että on siedettävä käytöstä, josta ei itse pidä, sanoo Hyttinen.
– Jos istun yksin lauantaina työhuoneellani ja kuvaan, kun kiroilen ja ryyppään, niin sellaista ei pidä eikä voida mennä vapaassa yhteiskunnassa hevin kriminalisoimaan
Erityisen varovainen on oltava tilanteissa, jossa rikoslailla pyritään reagoimaan ilmiöihin, jotka koetaan lähinnä moraalisesti ongelmallisiksi. Jos rikoslain annetaan tällä tavalla paisua ja ”kaikki kielletään”, niin tilanne kääntyy päälaelleen ja johtaa tilanteeseen, jossa mikään ei ole kiellettyä, Hyttinen selittää.
Hyänen mukaansa Suomen rikoslaissa pyritään yleisesti välttämään kasuistista lainsäädäntöä eli tapauskohtaista sääntelyä, jossa laki koskee ainoastaan jotain hyvin rajattua tilannetta, kuten rappiostriimausta.
Jos rappiostriimaamista halutaan vielä erikseen lailla säädellä lisää, sen pitäisi tapahtua hieman samalla tavalla kuin Puolassa, jossa kriminalisointi on pyritty muotoilemaan kohtalaisen yleisluontoiseksi. Toki muotoilujen kanssa pitäisi olla tarkkana, ettei lapsi menisi pesuveden mukana.
Rappiostriimaamisen suhteen loppuviimein haaste on, että jos kriminalisoinnilla halutaan suojella vaikka lasten psyykkistä hyvinvointia, se toimenpiteenä tuskin tehoaa, Hyttinen ajattelee. Kriminalisoinnilla tuskin kyettäisiin estämään sitä, että vastaavan kaltaista sisältöä tulisi lasten nähtäville muista maista tehtynä.
– Niin kauan kuin näitä somejättejä ei saada estämään tällaista, niin aika hankala siihen on puuttua kansallisesti rikoslailla.
