Horst Ludwig Störmer
| Horst Ludwig Störmer | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 6. huhtikuuta 1949 Frankfurt am Main, Saksa |
| Kansalaisuus | saksalainen |
| Koulutus ja ura | |
| Instituutti | Bell Labs MIT Columbian yliopisto |
| Tutkimusalue | fysiikka |
| Tunnetut työt | Murtokvantittunut Hallin ilmiö |
| Palkinnot |  Nobelin fysiikanpalkinto (1998)Benjamin Franklin -mitali (1998) |
Horst Ludwig Störmer (s. 6. huhtikuuta 1949) on saksalainen fyysikko. Störmer, Robert Laughlin ja Daniel Tsui saivat Nobelin fysiikanpalkinnon vuonna 1998 murtokvantittuneen Hallin ilmiön löydöstä.[1] Aiemmin samana vuonna heidät palkittiin myös Benjamin Franklin -mitalilla.[2]
Störmer ei itse ollut suorittamassa koetta, jossa murtokvantittunut Hallin ilmiö löydettiin, vaan selitti ilmiön, mistä hän sai palkinnon.
Störmer valmistui Goethe-yliopistosta Frankfurtissa vuonna 1970 ja väitteli fysiikan tohtoriksi Stuttgartin yliopistossa vuonna 1977. Muutettuaan Yhdysvaltoihin hän liittyi Bellin laboratorioiden tutkimushenkilökuntaan vuonna 1978. Siellä hän ja hänen työtoverinsa Tsui tekivät palkintoon johtaneen löytönsä vuonna 1982. Störmer johti Bell Labsin fysikaalista tutkimuslaboratoriota vuoteen 1998, jolloin hänestä tuli professori Columbian yliopistossa New Yorkissa. Hän jäi eläkkeelle emeritusprofessorina vuonna 2011.[2]
Störmerin ja Tsuin tutkimus perustui Hall-ilmiöön, joka tarkoittaa jännitettä, joka kehittyy ohuen, virtaa kuljettavan nauhan reunojen väliin asetetun nauhan ollessa litteänä voimakkaan magneetin napojen välissä. Tämä ilmiö oli ollut tieteelle jo pitkään tuttu, mutta vuonna 1980 saksalainen fyysikko Klaus von Klitzing havaitsi, että erittäin matalissa lämpötiloissa, vaikka käytetyn magneettikentän voimakkuutta lisätään tasaisesti ja jatkuvasti, vastaava muutos taipuneen virran jännitteessä (Hall-resistanssi) tapahtuu askelittain, joissa esiintyy kvanttihyppyjä eli kvanttiominaisuuksia. Störmer ja Tsui laajensivat Klitzingin työtä tarkkailemalla Hall-ilmiötä puolijohteissa lähellä absoluuttista nollapistettä olevissa lämpötiloissa ja erittäin voimakkaiden magneettikenttien alaisuudessa. Vuonna 1982 he havaitsivat, että näissä olosuhteissa Hall-ilmiö vaihtelee paitsi askelittain, myös kvantin murto-osittain, mikä viittaa siihen, että virran varauksenkuljettajat kuljettavat tiettyjä murto-osia elektronin varauksesta. Vuonna 1983 amerikkalainen fyysikko Laughlin selitti tämän hämmentävän ilmiön ehdottamalla, että Störmerin ja Tsuin synnyttämien voimakkaiden magneettikenttien elektronit muodostavat kvanttinesteen, joka koostuu kvasihiukkasista, joilla on murto-osainen sähkövaraus.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ The Nobel Prize in Physics 1998 Nobelprize.org – The Official Web Site of the Nobel Foundation. Viitattu 23.7.2012. (englanniksi)
- 1 2 3 Horst Störmer Encyclopaedia Britannica. Viitattu 28.9.2025.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Omaelämäkerta Nobel-säätiön sivuilla (englanniksi)
